tiistai 30. huhtikuuta 2013

Uusi versio Cerec 4.2

Vihdoin uusi ohjelmistopäivitys 4.2 saapui postissa viime viikolla. Uusi ohjelma mahdollistaa implanttikruunujen ja siltojen teon jopa yhdessä käyntikerralla. Ohjelmaan tullut myös muita parannuksia joista itselle isoin apu on ollut InLab-ohjelmasta tuttu "model axis" asetus jossa ohjelmistolle saadaan kerrottua paremmin purentatason sijainti ja suunta. Tämä on mahdollistanut huomattavasti paremmat etualueen ehdotukset ainakin omassa käytössäni.

Implanttikruunuja olisi muutama odottamassa kunhan vaan Hammasvälineen pojat saavat kaikki osat listattua sivulleen.


Viikonloppu meni uutta ohjelmistoa ihan tosissaan koeajaessa laajassa eroosio/narskuttelutapauksessa.  Tässä muutama kuva myöhemmin esiteltävästä tapauksesta (E-max A2LT yläetualue ja E-Max A1HT alaleuka, vahaukset Modent Matti Orhanen):





 Oikeen hyvää vappua kaikille!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Etuhampaiden neljä laminaattia ja koko hampaiston valkaisu. Esteettistä parannusta ja ilmeen raikastusta

Potilas oli tyytymätön hampaidensa estetiikkaan.

Vasen etuhammas d.21 oli noin 20 vuotta vanha metallokeraaminen kruunu, joka istui hyvin juuressa. Estetiikka oli kärsinyt ja muut hampaat tummuneet ajan saatossa. Lisänä vanhan kruunun kohdalla ien oli selkeästi matalammalla kuin viereisessä hampaassa joten suunnitelmaan tuli ikenen nostaminen samalle tasolle viereisen hampaan kanssa lisäämään symmetriaa:

Potilaan omien hampaiden pintarakenne oli voimakkaan poimuttunut ja sisälsi runsaasti horisontaalisia linjoja jotka tuovat paljon elävyyttä hampaisiin.

Suunnitelmaksi tuli d.21 ikenen nostaminen ja laminaatit hampaisiin 12-22, paikkaus hampaaseen 13 (oikea kulmahammas) sekä muiden hampaiden valkaisu.  Lähtövärinä oli hieman A3.5 väriä tummempi yleisilme. Vanhan metallokeraamisen kruunun päälle päätin sidostaa keramiaa ulottumaan vain ulkopinnalle jotta purentaan ei tule muutoksia.
Vanhaan keramiaan sidostaminen on hieman haasteellista. Pinta jouduttiin käsittelemään posliinihapolla erittäin hyvin suojatussa ympäristössä ja sidostamaan monobondilla, mutta tällä menetelmällä esteettinen parannus pystyttiin tekemään täysin purkamatta koko alusrakennetta.

Ienraja siistittynä ja hiontaa:

Laminaatit sovituksessa:

Etummaisten hampaiden maalaukset tein hieman poikkeavasti niin että potilaan vasemman puoleiseen hampaaseen tuli  huomattavasti enemmän väriä ienrajaan. Tällä päästään yksivärisen metallokeraamisen pohjaosan kanssa luonnollisempaan lopputulokseen. Viereisen hampaan tummempi juuri antaa tumman sävyn ilman suurempia värjäyksiä.


Hampaat suuhun sementoituna (A2) valkaisu ja sementointi juuri tehtynä:



Hoidon toteutin yhdellä käyntikeralla lukuunottamatta kulmahampaan paikkausta jonka tein erillisellä käynnillä seuraavana päivänä ajanpuutteesta johtuen. 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Juurihoidetun hampaan 34 endokruunu




Potilaan d.34 juurihoidettu alunperin useita vuosia sitten. Hammas lohjennut useasti ja juuritäyteen sekaan päässyt bakteereja jonka johdosta hammas jouduttiin uusintajuurihoitamaan.

 
5,6,7 ja viisaudenhammas jouduttu poistamaan aikaisemmin ja tämän johdosta juurihoidettuun hampaaseen kohdistuu liian suuri rasitus että iso muovipaikka kestäisi. Juurihoidettuna hammas on aina paljon hauraampi kun elossa olleessaan. 

Ohessa kuvat hionnasta suussa ja optisena jäljennöksenä tietokoneella:

Keraaminen hammas suunnitellaan ohjaamaan purentapaine suoraan juuren suuntaisesti

E-Max C2 HT värinä  (vaikka muiden hampaiden väri on C3 ja C4 välistä, mutta pilari voimakkaan tumma ja ht värin läpinäkyvyys muuttavat lopullisen värin oikeaksi)








torstai 18. huhtikuuta 2013

Esteettinen korjaus hampaaseen 12 ikenen muotoilulla ja keraamisella kruunulla

Hammas 12 on korjattu aikoinaan muovikruunulla. Muovikruunu tummunut ja värjääntynyt useasta kohtaa. Potilaan hampaiden ienrajat/juuren muodot hieman epätyypilliset. Erityisesti hampaan 12 kohdalla ien alempana kuin vastapuolen ien saaden hampaan näyttämään lyhyeltä.  Potilaalla hymyillessä korkea huulilinja joten ien tulee selkeästi esille.

 Hoidon suunnittelussa otettiin huomioon ikenen muotoilu. Tarkoitus oli parantaa symmetriaa vastaamaan vastakkaista d.22:sta.  D.22:ssa ienrajan korkein kohta sijaitsee samalla tasolla kuin viereisten hampaiden korkeimman kohdan kautta piiretty linja:

D.21 ien kulkee alempana ja liian edessä:


Ikenen muotoilu saatiin tehtyä sähköveitsellä puudutuksessa täysin kivuttomasti, jolloin tulevalle kruunulle saadaan paremmin tilaa:


Kakkoshampaat ovat etuhampaista heikoimmat koska niissä on kapein juuri. Juurihoito vielä lisänä heikentää juuren kuntoa joten tässä tapauksessa valitsin upottaa relyxin sinisen kuitunastan jolla ainakin teoriassa saadaan juurta tuettua mahdollisimman hyvin:

Kuitunastan päälle rakennettu pilari


Hampaan suunnnittelu, jyrsintä ja sovitus:
Käsin viimeistelyn ja polton jälkeen valmiin kruunun sovitus suuhun -3 try-in pastalla:
Hammas heti sementoituna, ikenen paraneminen kestää vielä muutaman viikon:




9.5.2013: Lisäyksenä kontrollikuvat parantuneesta ikenestä:



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Iso muovipaikka + kova purenta = huono yhdistelmä

Potilaalla oireettomat laajasti paikatut hampaat ja erinomainen suuhygienia.  Purennassa kaikki hampaat myös viisaudenhampaat lukuunottaen. Vuositarkastuksessa huomauttaa muutamasta pienestä oireettomasta lohkeamasta.


Kliinisessä tarkastuksessa  D.26 muovipaikka ulottuu noin 60%:lle hampaan pinnasta. Pinnasta lohjennut osa muovista pois ja loppu on murtunut kolmeen osaan.


Lisänä havaitaan viereisen amalgaamipaikan (d.15) murtuminen kolmeen osaan, joista etummainen osa heiluu irtonaisena paikallaan.

Molemmissa hampaissa on hoitamattomana suurehko riski murtuman etenemiseen juureen asti jolloin hammas mahdollisesti joudutaan poistamaan vaikka hampaat ovatkin oireettomat. 

Hoitosuunnitelmana d. 15 yhdistelmämuovipaikkaus ja d.16 keraamisen emax-onlayn/inlayn rakentaminen yhdellä istunnolla.Pienellä varauksella vielä d.16 juuren tilanne mahdollisten murtumien varalta. Tarkastuksessa ei havaittu syventyneitä ientaskuja alueella jotka viittaisivat murtuman etenemiseen juureen asti.

Hoitokuvat lisäilen parin viikon päästä, saa nähdä mitä paikkojen alta löytyy.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Yksittäisen traumahampaan korjaus laminaatilla

Lähetetyllä potilaalla traumahammas d.11. Hammas kolahtanut useampi vuosi takaperin ja keskimmäinen kolmannes kruunusta irronnut. Lohkeama on pidetty tähän asti muovipaikkana kunnes nyt potilaan ikä mahdollistaa pysyvän paikkauksen keraamisella laminaatilla.

Etuhampaan kärjen muovipaikat ovat haastavia pitkäaikaispysyvyyden ja estetiikan kannalta.





Keraamisen laminaatin teko vain yhteen etuhampaaseen on myös erittäin haastavaa, kaiken pitää mennä juuri täydellisesti: Kärjen läpikuultavuus, kärkiväri ja kärjen sinertävyys , ienrajan väri, hampaan muoto ja poikkeavuudet, epätasaisuudet kiilteen alla ja kiilteen paksuus ja horisontaaliset juosteet keskikolmanneksessa.
Viereisen erittäin hyvän hampaan hiominen ja laminaatin teko olisi tälläisessä tapauksessa täysin väärin.

 Cerecillä tehtäessä nämä kaikki kohdat voidaan ottaa huomioon ja tehdä hammas vastaamaan viereistä hammasta niin että hammas ei eroa viereisistä omista hampaista. Hammas voidaan sävyttää useita kertoja parhaan lopputuloksen saamiseksi.

Kyseiseen tapaukseen valitsin A1 LT värin ja hiontana käytin ultraohutta hiontaa labiaalisesti (200um) jolloin hionta saatiin pysymään kiilteen alueella parhaan mahdollisen sidoksen muodostamiseksi.


Valmis hammas kokeiltiin Variolink Veneer try-in pastoilla ja lopulliseksi sementiksi valittiin +1 väri.
 

Lopullinen laminaatti suuhun sementoituna:


Ien on kuvissa vielä ärtynyt ylimääräisen sementin puhdistuksesta ja timanttipastakiilotuksesta.

Päivitys, kontrollikuvat 1kk päästä hoidosta: